top of page

Mankeli Design tekee kuvituksia ja animaatioita asiakkaille, jotka arvostavat pilkettä silmäkulmassa. 

​

Tyylini on leikkisä, iloinen ja lämminhenkinen. Sympaattisten eläinhahmojen avulla voidaan kertoa oivaltavia tarinoita. Piirretyt hahmot taipuvat monenlaisiin tunnetiloihin, ja animaatio tuo niiden luonteeseen särmää. 

​

Olen pyörittänyt toiminimeä vuodesta 2008 pääasiassa graafisena suunnittelijana. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä pakersin helsinkiläisissä mainostoimistoissa tuotanto-ad:n ja ad-assistentin tehtävissä. Lisäksi olen editoinut videoita Rovaniemellä. Kokemusta on karttunut vuosien varrella monenlaisista töistä erikokoisille asiakkaille: yksityishenkilöt, yritykset, julkishallinto ja yhteisöt. Portfolio on tilattavissa sähköpostitse.

 

Tulevaisuuden suunnitelmani painottuvat entistä enemmän kuvittamiseen ja käsin tekemiseen. Olenkin saanut animaatio- ja kuvataideopiskelujeni kautta lisäpotkua osaamiseeni – oma tyylini on vahvistunut ja olen saanut tutustua uusiin tekniikoihin. 

 

Inspiroidun eläimistä, luonnosta ja hassuista jutuista. Koiraperheen arjessa tarinapankki on ehtymätön – eläinhahmojen tekeminen on hykerryttävän hauskaa.

​

KOULUTUS

HEO Kuvataide ja urbaani kuva 2021-2022

HEO Animaatio ja sarjakuva 2019-2020

Mainosgraafikkojen koulu 1994-1996

 

TYÖKOKEMUS

Kuvittaja ja animaattori

Mankeli Design

2020–

 

Graafinen suunnittelija

Mainosmankeli

2008–2020

 

Videoeditoija

Lapland Studio Oy

2006–2008

 

Tuotanto-AD

Mainostoimisto TBWA\PHS Helsinki Oy

2002–2006

 

AD-assistentti

Mainostoimisto Lowe Lintas & Partners Oy

2000–2001

 

AD-assistentti 

Mainostoimisto SEK&GREY Oy

1998–2000

​

AD-assistentti

Mainostoimisto United Bytes Oy 

1997–1998

somenaama_hahmot.png

MINNA TOIVONEN

Kuvittaja ja animaattori

minna@mankelidesign.com

044 342 7383

Notski_nobg.png

Mankeli Design
Minna Toivonen
minna@mankelidesign.com
+358 44 342 7383 

 

© 2024 Mankeli Design

  • Facebook
  • LinkedIn
  • Instagram
bottom of page